3. helmikuuta 2012

Likan lempparit: leipominen

Likka tykkää leipoa. Jouluna minun ei tarvinnut kertaakaan tehdä joulutorttuja ja viimeksi pullataikinastakin puolet pyöriteltiin alta aikayksikön. Myös itse taikinan tekeminen on Likan mielestä erityisen kivaa. Joko hän vatkaa minun mitatessani ja lisätessäni ainekset kulhoon tai välillä toisinkin päin. Viimeksi yhteistyössä syntyi pellillinen mokkapaloja. Alla olevan ohjeen olen saanut ystävältäni. Hyvää tulee!



Mokkapalat (pellillinen)

300 g    voita
4     dl   sokeria
4           munaa
6     dl   vehnäjauhoja
2     tl    leivinjauhetta
4     tl    vanilliinisokeria
2     rkl  kaakaojauhetta
2     dl   maitoa

Kuorrutus:
100 g    voita
n. 6 dl   tomusokeria
2     rkl  kaakaojauhetta
2     rkl  vanilliinisokeria
4-6  rkl  vahvaa kahvia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Sen jälkeen lisää maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen taikinaan. Kaada taikina pellille ja tasoita. Paista 180°C uunissa n. 30 min.

Kuorrutus:
Sulata rasva ja lisää muut aineet sen sekaan sihdin läpi. Sekoita tasaiseksi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti