Äiti virkkaa

Innostuin tässä taannoin ajatuksesta, että voisin virkata tällaisen kivan maton. Noh, minähän en ollut virkannut muistaakseni sitten ala-asteen, joten sellaiset käsitteet kuin lankalenkki, ks, kjs ja muut olivat minulle täyttä hepreaa. Onneksi on netti! Löysin vaikka mitä kivaa ihan perusteellisista silmukanteko-ohjeista mitä erilaisimpiin virkkausohjeisiin. Haluaisin sen maton lisäksi tehdä hattuja ja pipoja, säilytyskoreja, nuttuja ja peittoja. Aavistuksen kunnianhimoisia tavoitteita, kun ottaa huomioon, että olen tähän mennessä saanut virkattua vain yhden hiiren.

Niin, tiedonhakuretkelläni törmäsin sellaiseen sanaan kuin amigurumi. Se on japania ja tarkoittaa virkattua pientä pehmoeläintä. Mallilla ei ole niin väliä vaan amigurumi voi olla mikä hahmo tahansa ja näyttää miltä vain. Innostuksissani lainasin kirjastosta Mia Bengtssonin kirjan Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi. Se on kiva pieni kirja, jossa on ohjeet 15 erilaiseen pehmeään hahmoon kärpässienestä tyttöön, munkista pupuun.

Etsi kuvasta hiiri.

Ohjeet ovat yksinkertaisia, kunhan on tosiaan ensin selvittänyt itselleen, mitä lyhenteet tarkoittavat (onnistuu kirjan avulla). Silmukat näiden lyhenteiden takaa voikin sitten opetella tästä kirjasta. Tällainen aloitteleva virkkaaja on ainakin osannut tehdä yhden helpon amigurumihahmon kirjan ohjeiden mukaan. Virkkasin nimittäin pienen hiiren Likalle. Tällä hetkellä on työn alla haastavaksi arvioitu pupu Pikkuveljelle. Ohjeet ovat tosiaan eritasoisia helpoista vaativiin, joten jokainen löytää itselleen sopivaa virkattavaa. En tosin vielä tiedä, kuinka haastava pupu on, sillä olen saanut aikaiseksi vasta puoli päätä. Jonossa odottaa loput hiiriperheestä (Likalle on kuulemma tehtävä hiiriperhe), pupu porkkanoineen Likalle ja kummitytölle ajattelin väkertää suloisen kilpikonnan synttärilahjaksi.

Mia Bengtsson: Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi (Atena 2010)

Ruotsinkielinen alkuteos: Virka amigurumi - söta små glädjespridare (2009)

Kieli-ilottelua

Suomen kieli on rakas. Suomen kieli on ihana ja ilmaisuvoimainen. Olin enemmän kuin riemuissani, kun löysin lastenkirjan, joka käsittelee kieltä ja kielenkäyttöä ilon kautta. Tittamari Marttisen ja Virpi Pennan Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää on verraton johdatus kielen ihmeellisen iloiseen maailmaan.

Voiko ihmiseen tulla oikosulku?

Millaista kauppaa on vispilänkauppa?

Kumpi on kauheampi, koirakuume vai kultakuume?

Millainen on porraskäytäväfilosofi?

Miksi vauva on nahkavekkari?

Mikä on viidakon laki?

Lauletaanko saippuaoopperaa suihkussa?

Onko sinulla luurankoja kaapissa?

Miten luodaan lunta, lantaa ja taideteoksia?

Voiko kaksiteräisellä miekalla taistella?

Emma ja Kalle ihmettelevät suomen kieltä ja sen käyttöä. He leikkivät sen kanssa ja iloitsevat leikistään. Lasten kannoilla kulkee Kiira Kielipoliisi, joka yrittää muistuttaa sääntöjen tärkeydestä ja toppuutella leikkiä. Käsiteltyä tulevat niin yhdyssanat, sanojen merkitykset kuin sanonnat, vertaukset ja runojen kieli (riimit ja nonsense). Ohessa on myös tietoruutuja lisätiedon antamiseksi.

Kirjassa on taustalla tarinakin, mutta pääosassa on ehdottomasti kieli. Teksti on hauskaa ja kekseliästä. Jokaisesta aihealueesta on paljon esimerkkejä, jotka ovat osuvia ja selventäviä. Samaa toteuttaa myös värikäs kuvitus.

- Millaista pullaa on pakkopulla? Emma kysyi.

- Varmaan pahaa, Kalle arveli. - Se ei maistu hyvältä siksi, kun sitä on pakko syödä!

- Sääli. Pullan pitäisi aina olla hyvää, Emma sanoi.

- Te yritätte poimia rusinat pullasta, Kiira huikkasi väliin.

  

Yhtä asiaa on kuitenkin ihan pakko kritisoida: kirjasta nimittäin saa sen kuvan, että suurin osa säännöistä on turhia, mikä ei kyllä pidä paikkaansa! On totta, että kielenhuolto ja sen opetus vie usein kielileikistä iloa, mutta jos säännöt osaa, niin sitten niitä vasta onkin hauska rikkoa.

(Lasten linnoitus -haasteeseen)

Tittamari Marttinen - Virpi Penna: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää (Kirjapaja 2011)

Aakkosia lorutellen

Koska Likka on edelleen kiinnostunut kirjaimista, oli Marian vinkkaama Anni Riipisen ja Ritva Ruuska-Tuomisen Kielet kippuralle - Lasten loruaapinen lukulistalle laitettava. Viime kirjastoreissulla se hyllyn reunalta mukaan tarttuikin. Ja voi sitä riemua, kun kirjaa luettiin! Koko kirja kerralla putkeen - onneksi kyseessä on loruaapinen :)

Kirja sisältää siis aakkosrunoja/loruja. Yleensä niin, että sanat joko alkavat aina kyseisellä, esittelyssä olevalla kirjaimella tai sitten vain sisältävät sitä mahdollisimman paljon. Jokaisen runon jälkeen pohdiskelimme yhdessä sillä kirjaimella alkavia eläimiä. Välillä eläimet eivät riittäneet vaan piti keksiä myös ruokalajeja. Kivaa oli.

Onnellinen Olli-orava

osti oranssin omakotitalon Oravaisista.

Omppukujalle osoitetut onnittelut

osoittautuivat oikein osuviksi.

Onnea omaan osoitteeseen, Olli!

Pidin ehdottomasti eniten runoista, joissa kaikki (tai ainakin melkein kaikki) sanat alkavat samalla kirjaimella. Ihan jo siksikin, että niitä on aivan äärettömän hankala tehdä. Olen monet monituiset kerrat vääntänyt aakkostarinoita muussakin kuin runomuodossa, eikä samalla kirjaimella alkavien sanojen järkevä yhdistely ole helppoa.

Koko perheen mielestä aapisen hauskin runo (sisäpiirijuttu;)) on n-loru:

Nälkäinen nörtti

nenä kiinni netissä,

näkee näytöllä nakkeja.

nakkinetti.fi

"Nakkeja!" naurahtaa nörtti nautinnollisesti.

"Nytpä nautin noita, nakkimakkaroita!"

Nautittuaan nakit,

nappaa nörtti nokoset. 

Riipisen kuvitus on ihanan värikäs ja jopa räväkkä. Hauskoista kuvista löytyy paljon ihmeteltävää.

Tykätään!

(Lasten linnoitus -haasteeseen)

Anni Riipinen - Ritva Ruuska-Tuominen: Kielet kippuralle - Lasten loruaapinen (Minerva 2012)

PS. Aakkosia voi opetella myös hieman toisenlaisten aakkostarinoiden avulla.

Ystävyyden voima

Timo Parvelan ja Virpi Talvitien Onnenpyörä jatkaa unni Kattilan ja Onnin sekä Piin ja Argonin tarinoita siitä, mihin Keinulauta ja Karuselli ne jättivät. Onnenpyörän voisi siis sanoa olevan tämän ystävyysaiheisen trilogian viimeinen osa.

Onnenpyörä on tarinaltaan hieman katkelmallinen, koska siinä käydään välillä Piin ja Argonin luona keinulaudalla, Onnin luona muuttomatkalla sekä Kalakin luona hänen kivellään pientä unni Kattilaa ja hänen vaiheitaan tietysti unohtamatta. 

Pii pyöräytti suurta onnenpyörää. Punaiset ja valkeat siivut sekoittuivat aluksi toisiinsa, mutta vauhdin hidastuessa ne rupesivat taas erottumaan. Numero 15 oli päävoitto. Pii ei tiennyt, mikä se oli, mutta varmaan se oli jotain suurta ja hienoa. Jotain, joka teki saajansa ikionnelliseksi. Sehän oli onnenpyörän tehtävä.

--

Pieni unni kääri kirjeen rullalle ja työnsi sen pulloon, jonka oli löytänyt puun juurelta joen rannasta. Tarkistettuaan, että korkki varmasti piti vettä, unni laski pullon virtaan.

Kantavina teemoina ovat tällä kertaa ikävä ja lapsen usko. Sekä Pii että Kattila joutuvat eroon parhaista ystävistään: Pii ihan vain lyhyeksi aikaa, mutta Kattila pidemmäksi, sillä Onni-haitara on lähtenyt kaltaistensa tykö. Kattila päättääkin lähettää Onnille pullopostia pullossa, joka on voitto onnenpyörästä. Mutta miten käy pullopostin? Kattila uskoo sen tavoittavan Onnin, mutta haitarat lentävät taivaalla ja pullo ajalehtii alhaalla, vedessä. Toteutuuko Kattilan mahdoton toive? Yksinäisellä Kalakilla on tarinassa suuri rooli. Miten hänen käy? Miten Piin ja Argonin, Kattilan ja Onnin sekä Kalakin kohtalot liittyvät toisiinsa?

Onnenpyörä on samaa, taattua laatua kuin trilogian aiemmatkin osat. Silti se jostain syystä jätti hieman kylmäksi sekä minut että Likan. Likka ei oikein saanut tarinasta kiinni ja minäkin sytyin vasta lopussa, kun lapsen usko näytti voimansa. Ehkä Likka häiriintyi katkelmallisuudesta. Konkreettisesti häntä häiritsi kuitenkin eniten kirjan lukujen numerointi, joka ei etene loogisesti vaan onnenpyörän sattumanvaraista ideaa noudattaen: 3, 12, 20, 1, 39 ja niin edelleen 15 ja yllätykseen päättyen. Onhan se toki ymmärrettävää, että tuollainen häiritsee, kun on vasta oppinut laskemaan sataan ja ylipäätään hoksannut lukujen kulkevan järjestyksessä.

(Lasten linnoitus -haaste)

Timo Parvela - Virpi Talvitie: Onnenpyörä  (WSOY 2010)

"Isä, miksi sinä et enää lähde aamuisin töihin?"

Pirkko Haraisen kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Tekemistä riittää, Emma jatkaa Emma-sarjaa. Emman isä ei enää menekään aamuisin töihin vaan jää lasten kanssa kotiin. Äiti sen sijaan käy edelleen töissä. Kirjassa käsitellään työttömyyttä Emman isän näkökulmasta. Siinä otetaan myös esiin erilaisia ammatteja ja pohditaan ammatinvalintaa: Mitä lapset haluaisivat isoina tehdä? Isä toteaa, että tekemistä riittää aina, ja lapset yrittävätkin keksiä hänelle uutta työtä. Isä kuitenkin korostaa koko ajan sitä, että työn olisi hyvä olla sellaista, mistä pitää ja missä on hyvä. 

Toinen hyvä ajatus kirjassa on se, että yhteiskunnassamme ei oikein onnistuta jakamaan työtä tasapuolisesti: joillakin on töitä aivan liikaa ja toisilla ei ollenkaan.

- Loppuiko sinultakin työt? Emma kysyy.

- No, tältä päivältä kyllä, muuten töitä on liiankin kanssa, äiti sanoo ja huokaisee. - Meillä oli kokous ihan tuossa naapurissa ja päivä on jo lopuillaan. Mistäs täällä oikein puhutaan?

- Siitä kuinka joillakin ei ole töitä ollenkaan ja eräillä on liikaa, isä sanoo. - Kyllä maailmassa tekemistä riittää, mutta jostain syystä työn jakaminen ei tahdo onnistua.

Myös kotitöiden tärkeyttä korostetaan.

Kirjan lopussa on liuta kysymyksiä lapsen kanssa yhdessä pohdittavaksi, keskustelun avaajiksi. Meillä yritetään usein lukemisen yhteydessä jutella kirjan aiheesta lapsen kanssa. Ensinnäkin siksi, että minua kiinnostaa, miten lapsi on luetun ymmärtänyt ja mitä hän aiheesta ajattelee. Lukeminen luo myös keskustelulle mukavan tunnelman, kun kaikki ovat läsnä ja rauhoittuneita. Aina ei siis tarvitse jutella kirjan aiheista vaan voi puhua ihan mistä tahansa mieleen juolahtavasta.

Emma-kirja oli todella nopealukuinen, pieni ja mukava kirja. Sanoisin, että parasta kuulijaryhmää olisivat noin viisivuotiaat, sillä ainakin Likka tuntui vähän tylsistyvän. Keskustelu ammateista lukemisen jälkeen taisikin olla kirjan parasta antia.

Ai niin, Likasta tulee kuulemma eläinlääkäri.

(Lasten linnoitus -haasteeseen)

Pirkko Harainen - Leena Lumme: Tekemistä riittää, Emma (WSOY 2012)

Runoja ja ratinoita

Palasimme Likan kanssa kaupungin kaduille ja toreille erilaisia paikkoja ja rakennuksia tarkastelemaan. Tällä kertaa teimme sen hauskasti runoillen Jukka Itkosen Kaupunkiretken siivittämänä. Kaupunkiretki vie lukijansa eri paikkoihin kaupungilla ja esittelee myös muutaman muunkin kaupungista löytyvän asian (esim. kuumailmapallon, pulun tai lyhtypylvään). Kaupunkiretki voi kulkea vaikkapa pankista

Arvokkaana

seisoo pankki,

joka lisää rahaa hankki

lainaamalla sitä muille.

Ostit auton

taikka poron,

pankki perii lainakoron.

Toki kaikki meistä saa

pankkiin rahaa tallettaa.

Ja pankki maksaa meille koron.

kirjaston kautta

Poutapilvi ei satele.

Kirjatoukka ei matele.

Jo kirjaston pihalla

hän pyrähtää juoksuun:

- Äkkiä kirjojen tuoksuun!

rautatieasemalle

Kulkukissa loikki

ratapihan poikki.

Kotikissan kaulakello

kilkuttaa.

Ja niin se on tässä

ihmiselämässä;

toiset lähtee

ja toiset heille vilkuttaa.

Jokaisella sivulla on enintään kaksi runoa, yleensä vain yksi. Jokainen runo on saanut oman, aiheeseensa liittyvän kuvituksen, joka on Matti Pikkujämsän käsialaa. Kuvat ovat selkeitä, perusvärein väritettyjä ja jotenkin lapsenomaisia. Niissä on usein hauskoja yksityiskohtia.

Vinkkaan samalla myös toisesta Matti Pikkujämsän kuvittamasta runoteoksesta: Reetta Niemelän kirjoittamasta Makkarapiruetista. Kuvitus on samantyylistä kuin Kaupunkiretkessäkin. Väritys on tällä kertaa sini-punainen.

Makkarapiruetin kannessa sisältöä kuvataan ratinoiksi pienille ja isoille lapsille. Tekstit eivät olekaan perinteisiä runoja vaan pieniä tarinoita, tuokiokuvia, joissa leikitellään kielellä.

Pilkkuvallankumous

Leppäkertut pitivät kokousta jäkäläsalissa. Alas pilkkusorto, täplätyrannia! leppäkertut huusivat yhteen ääneen ja heittelivät mustia pilkkuja ylös kattoon. Se näytti hurjan hienolta varsinkin leppäkerttulasten mielestä. Lapset eivät saaneet heitellä vähiä pilkkujaan, etteivät ne joutuisi hukkaan. Näin on paljon parempi! leppäkertut totesivat. Ne joivat muurahaisten kioskista ostamaansa erinomaista simaa ja kohottelivat maljoja vapaudelle. Koska oli kevät, leppäkertut kiipesivät kokouksen päätteeksi männyn latvaan katselemaan henkeäsalpaavia maisemia. Ne eivät viitsineet lentää, sillä kävely on erinomaista liikuntaa.  

Osallistun runoillen Lasten linnoitus -haasteeseen.

Jukka Itkonen - Matti Pikkujämsä: Kaupunkiretki. Lastenrunoja (Kirjapaja 2011)

Reetta Niemelä - Matti Pikkujämsä: Makkarapiruetti (Otava 2005)

Tatun ja Patun paras kaveri..

.. on Veera! Veera on Outolan veljeksiä vanhempi ja puolta pidempi. Poikien mielestä "jokainen päivä Veeran kanssa on seikkailu ja ihmeitä täynnä". Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Veera-kirjoissa seikkailevat mukana myös Tatu ja Patu. Koska Veera on poikia vanhempi, hän joutuu opastamaan heitä eri asioissa. Se onkin kirjojen punainen lanka.

Meidän lastenkirjahyllyssä on kaksi Veera-kirjaa: Veera lääkärissä ja Veera ja menopelit. Lueskelin molempia kummityttöni (3,5 vee) kanssa. Veerat sopivatkin mielestäni parhaiten juuri kolme-neljävuotiaille. Tekstiä on vähemmän kuin Tatu ja Patu -kirjoissa ja ote on opettavaisempi. Samaa on kuitenkin hersyvä huumori, taitava kielenkäyttö, toimiva tarina ja hauskat kuvat.

Veera lääkärissä kertoo mitä lääkärissä tapahtuu ja on omiaan hälventämään epäselvyyksiä ja pelkoja. Se on humoristinen tarina Veeran lääkärintarkastuskäynnistä, jolle Tatu ja Patu saavat lähteä mukaan. Käynnin aikana tulee muun muassa selväksi, että lääkärit ovat tavallisia ihmisiä. Lapset tutustuvat myös erilaisiin lääkärin laitteisiin ja saavat tietää, miten nuhan voi saada.

 Veera ja menopelit -kirjassa Veera lähtee Tatun ja Patun kanssa pyöräretkelle ottamaan selvää, miten kulkuneuvot ja koneet toimivat. Tutuiksi tulevat niin erilaiset autot, raiteita pitkin kulkevat menopelit, laivat kuin lentokoneetkin. Ohessa käsitellään myös kulkemisen ympäristövaikutuksia:

"Minun mielestäni polkupyörä on kaikkein paras kulkuneuvo", Patu julistaa. Tatu on samaa mieltä: "Se ei pidä meteliä eikä päästele kaasuja!"

Sarjaan kuuluvat myös teokset Veera ja maatalon eläimet sekä Veeran keittiöpuuhat.

Osallistun kirjoilla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Aino Havukainen - Sami Toivonen: Veera lääkärissä (Otava 2008 [1999])

Aino Havukainen - Sami Toivonen: Veera ja menopelit (Otava 2008 [2000])