Sydämellinen tunnustus

Kiitos ihanalle Marialle päivää piristäneestä tykkäystunnustuksesta! Minäkin pidän hirmuisesti sinun blogistasi, joten post it -lappunen lennähtää sinne takaisin. 

Laput ovat jo kiertäneet ahkerasti kirjablogeissa enkä enää ole yhtään mukana kuka näitä on jo saanut, mutta haitanneeko tuo. Hyvät blogit ansaitsevat tunnustuksensa, joten Marian lisäksi jakaisin sydämiä seuraaville blogeille:

Mari A:n kirjablogi

Satun luetut

Värikäs päivä lastenkirjablogi

ja

Sonjan lukuhetket

Lisätäänpä vielä perään tunnustuksen säännöt, jotta kaikki menee niin kuin pitää.

1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

 

Nimeä etsimässä

Pieni tyttö istahtaa vanhan hopeapajun, Muistajan nimeltään, juurakolle eikä kysyttäessä osaa sanoa nimeään, ei tiedä mikä se on.

Tyttö katsoi hämmästyneenä Muistajaa ja unohti alakulonsa.

- Miten niin annettu? Ei meillä ole tapana antaa toiselle nimeä. Jokaisen tulee itse löytää oma nimensä. Ajattele nyt, jos minulle olisi annettu nimeksi vaikka Rauha. Enhän minä ole ollenkaan rauhallinen, en pysty hetkeäkään istumaan aloillani. Suutahdan tosi nopeasti, mutta lepyn myös, tyttö selitti kädet ilmaa viuhtoen ja jalat heiluen.

Muistajaa nauratti. - Ei, Rauha sinun nimesi ei tosiaan ole. 

Niinpä Nimetön lähtee etsimään nimeään. Sen löytäminen ei ole kovin helppoa, vaikka Nimetön kysyy sitä kaikilta vastaantulijoilta, joihin hän tutustuu ja joita hän auttaa. Lempikohtaamiseni on tapaaminen kirjoja ahmivan toukan kanssa:

- Tänään minulla onkin menossa erityisen mittava ateria, 12 osaa Historian suurmiehiä. Tästä riittää useammallekin. Hieman puisevaa purtavaa, mutta kyllä tällä vatsa täyttyy, toukka sanoi ja iski hampaansa kiinni kirjaan. Se rouskutti paperia posket pullollaan.

 

Loppujen lopuksi nimi löytyy kuin löytyykin - ja Nimetön löytää sen ihan itse.

Katri Kirkkopellon tarinoima ja kuvittama Nimetön on herkkä kertomus itsensä löytämisestä. Se on myös kertomus ystävyydestä. Opimme tuntemaan itsemme, kun tutustumme muihin. Emme heidän kauttaan, vaan heidän avullaan.

Katri Kirkkopellosta on tullut meidän perheemme suosikki lastenkirjailijoiden joukosta. Hän tarttuu tärkeisiin ja mielenkiintoisiin aiheisiin ja kirjoittaa niistä todella taitavasti ja kiintoisasti, hauskasti tai vakavasti tunteisiin vedoten. Hänen kuvituksensa ovat herkkiä ja kauniita, eikä niissä ole mitään liikaa. Yksinkertaista ja eleetöntä (hyvällä tavalla).

Katri Kirkkopelto: Nimetön (Lasten Keskus 2004)

Kirjaostoksia ja vähän muuta

Kesä on sujahtanut ohi yhdessä vilauksessa, lähes huomaamatta. Likka on viilettänyt ulkona ja lukeminen on iltasatuja lukuun ottamatta jäänyt vähemmälle. Mutta emme me mitään ihmeellistä silti ole tehneet. Viivähdimme muutaman viikon ulkomailla, mutta kotimaassa matkailu on sitten ollutkin hyvin vähäistä. Kävimme me Linnanmäellä, kuten meillä on joka kesä tapana. Likka sai jo isojen rannekkeen ja huimapäänä uskaltautui mm. Vuoristorataan! En minä olisi 6-vuotiaana rohjennut..

Nyt kun ilmat ovat jo viilenneet - vaikken kyllä usko vielä, että kesä on ohi! - olemme alkaneet taas lueskellakin vähän enemmän. Ja mikäs on lukiessa, kun jo ennestäänkin pursuileva kirjahylly on saanut taas lisätäytettä. Kirjastossamme oli taannoin kirjakirppis, jossa myytiin iso kasa kirjoja hintaan 1€/kpl. Sieltä Likka ihan itse valitsi:

J. Woodman & P. Storey: Hupakko Anna Ankka (tavuviivakirja)

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi

Guido van Genechten: Nanookin salaisuus

Nele Moost & Annet Rudolph: Kaikki minun! eli 10 temppua, joilla saa kaiken itselleen

Kirjat ovat vähän elämää nähneitä, mutta lukukelpoisia. Minäkin valitsin oman pinoni, mutta siitä ehkä lisää jossakin vaiheessa toisaalla.

Lisää käytettyjä kirjoja hankin erään kirppiksen/vaihtoringin kautta. Nämäkin maksoivat euron kappale:

Katri Kirkkopelto: Nimetön 

Luboslav Palo: Iloista joulua! 

Laukkanen & Löhönen: Vänkylöitä 

Olisin itse asiassa halunnut vain tuon Kirkkopellon kirjan, mutta nämä myytiin pakettina. Ei siinä mitään. Ainakin tuo Vänkylöitä osoittautui todella hauskaksi ja oivaltavaksi runokirjaksi. Olemme muutenkin jo lukeneet Risto Räppääjää lukuun ottamatta kaikki kertaalleen läpi. Eiköhän niistä jossain vaiheessa tule tännekin juttua. Kunhan saan taas tämän blogihomman - ja arjen - mukavasti pyörimään. Syksy tuo uutta sen verran, että Likka aloittaa ensi viikolla eskarin. Huimaa!

Prinsessasatuja maailmalta

Toisinaan täytyy oikein ihmetellä Likan prinsessainnostusta. Nyt on "pahin" vaihe jo ohitettu, mutta välillä prinsessat tekevät pienimuotoisemman paluun elämäämme. Viime aikoina prinsessa-annoksesta on vastannut kirjastosta mukaan napattu satukirja. Suuri satukirja: Maailman prinsessat tarjoilee 28 satua eri puolilta maailmaa. Mukana on paljon tuttuja satuja, kuten Kaunotar ja hirviö, Prinsessa Ruusunen, Sammakkoprinssi sekä Aladdin ja taikalamppu. Näiden lisäksi kirjassa on monta sellaistakin satua, josta en ole koskaan kuullut. Osa näistä on varmasti alkuperältään eurooppalaisia mutta osa jostakin vieraammista kulttuureista. Tällaisia aiemmin tuntemattomia satuja ovat mm. Rubiiniprinssi, Keisarinna Jowka ja Sayedin seikkailut.

Saduissa ei kovin paljon voi mennä pieleen, mitä nyt teksti ei aina vastannut minun laatustandardejani. Ei se toisaalta kaikkein huonoimmasta päästäkään ollut. Kuvitus (Tony Wolf, Pietro Cattaneo) on kaunis ja hyvää vaihtelua iänikuisille Disney-prinsessoille. Mutta mutta... Mitä tekee prinsessasatukirjassa Pinokkio tai keijusadut?

Likka käsittääkseni piti saduista ja jaksoi kuunnella niistä jokaisen melko hyvin. Minua olisi kiinnostanut tietää, mistä sadut ovat alun perin kotoisin. Olisin ollut tyytyväinen, jos jokaiseen satuun olisi merkitty edes alkuperämaa. Teokseen on merkitty tekstin kirjoittajat. Ilmeisesti satuja on sitten muunneltu? Yleensähän tekijät ovat toimittaneet kokoelman, valinneet sadut ja niiden versiot. Nyt jäi vähän sellainen olo, että tekijöille eivät alkuperäiset tekstit ole tärkeitä, koska alkuperäisversioita (lähteitä!) ei ole merkitty. Kirjasta jäi siis vähän huono fiilis kuitenkin.

Suuri satukirja: Maailman prinsessat (kids.fi 2011)

Kuvitus: Tony Wolf, Pietro Cattaneo

Teksti: Peter Holeinone sekä Annalisa Strada, Anna Casalis

Ulkoasu: Romina Ferrari

Alkuteos: Il grande libro delle Fate e delle Principesse (Giunti Editore S.p.A. 2011)

Suomentanut: Heli Salmenkangas

Matkalla tullaan suuremmiksi

Viime kirjastokäynnillä bongasin uutuushyllystä herkullisen näköisen kirjan: Eppu Nuotion Matkalla tullaan suuremmiksi - Valitut runot 1995-2012 -kokoelman. Takakannessa kirja kategorioidaan "koko perheen runoaarteeksi" ja "lahjateokseksi". Tämä Virpi Pennan ihanasti kuvittama teos todella on molempia.

Kokoelman punaisena lankana on kasvaminen. Runot on ryhmitelty niin, että alussa käsitellään vauva-aikaa loruin. Sitten siirrytään muun muassa haaveammattien, eläinrunojen ja tunteiden käsittelyn kautta nuoruuteen ja tykkäämisrunoihin. Nuotio on vahvimmillaan tunteista kertovissa runoissa. Olivat ne sitten lapsen tuntoja tahi rakkautta käsitteleviä. 

Jos jokin asia kiusaa ja sitä yrittää kiertää

Jos jokin asia kiusaa ja sitä yrittää kiertää

niin kuin kivi kengässä, se kohta alkaa hiertää.

Se on möykky vatsassa ja painaa rintalastaa,

ihan kuin soittaisi puhelimeen,

johon kukaan ei vastaa.

**

Neiti Neljätoista,

rakastunut murkku:

hunaja ja suolakurkku.

Poika aika honkkeli, kengänkoko suuri,

katsoo matonraitaa, herra Punajuuri.

  

 

Silti kokoelman runot ovat pääosin humoristisia, leikkimielisiä. Niistä voi kuitenkin löytää syvemmän säikeen. Vähiten meidän perheeseen (luin runoja koko perheelle ääneen) upposivat eläinrunot, joita kokoelmassa on itse asiassa melko paljon.

Nuku joutsenvauva

Nuku nyt joutsenvauva, nuku, nuku

kakkupalat lautasillaan odottelee suku

"Äitinsä silmät", sanoi Veikko-setä.

"Isänsä ääni, elleivät korvani petä."

Runoteoksen kuvitus on aivan ihana! Huomasin kirjan itse asiassa kauniin kannen takia. Pennan kuvat myös saavuttavat loistavasti runojen tunnelman. Likka koki riemullisia hetkiä, kun tajusi kokoelman nimen yhdistyvän kirjan runomatkaan: jokaisen luvun alussa nimittäin on mato, joka kasvaa luku luvulta suuremmaksi ja lopulta perhoseksi.

En itse asiassa ole oikeastaan aiemmin törmännyt Nuotion runoihin. Voin myöntää, että minulla on ollut hieman ennakkoluuloinen asenne hänen teoksiaan kohtaan, mikä johtuu eräästä hänen kirjoittamastaan dekkarista, jonka aloitin ja lopetinkin sitten melkein saman tien. Mutta lastenrunoilijana hän on loistava!

Eppu Nuotio - Virpi Penna: Matkalla tullaan suuremmiksi - Valitut runot 1995-2012 (Tammi 2012)
Kansi: Virpi Penna
 

Äiti virkkaa

Innostuin tässä taannoin ajatuksesta, että voisin virkata tällaisen kivan maton. Noh, minähän en ollut virkannut muistaakseni sitten ala-asteen, joten sellaiset käsitteet kuin lankalenkki, ks, kjs ja muut olivat minulle täyttä hepreaa. Onneksi on netti! Löysin vaikka mitä kivaa ihan perusteellisista silmukanteko-ohjeista mitä erilaisimpiin virkkausohjeisiin. Haluaisin sen maton lisäksi tehdä hattuja ja pipoja, säilytyskoreja, nuttuja ja peittoja. Aavistuksen kunnianhimoisia tavoitteita, kun ottaa huomioon, että olen tähän mennessä saanut virkattua vain yhden hiiren.

Niin, tiedonhakuretkelläni törmäsin sellaiseen sanaan kuin amigurumi. Se on japania ja tarkoittaa virkattua pientä pehmoeläintä. Mallilla ei ole niin väliä vaan amigurumi voi olla mikä hahmo tahansa ja näyttää miltä vain. Innostuksissani lainasin kirjastosta Mia Bengtssonin kirjan Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi. Se on kiva pieni kirja, jossa on ohjeet 15 erilaiseen pehmeään hahmoon kärpässienestä tyttöön, munkista pupuun.

Etsi kuvasta hiiri.

Ohjeet ovat yksinkertaisia, kunhan on tosiaan ensin selvittänyt itselleen, mitä lyhenteet tarkoittavat (onnistuu kirjan avulla). Silmukat näiden lyhenteiden takaa voikin sitten opetella tästä kirjasta. Tällainen aloitteleva virkkaaja on ainakin osannut tehdä yhden helpon amigurumihahmon kirjan ohjeiden mukaan. Virkkasin nimittäin pienen hiiren Likalle. Tällä hetkellä on työn alla haastavaksi arvioitu pupu Pikkuveljelle. Ohjeet ovat tosiaan eritasoisia helpoista vaativiin, joten jokainen löytää itselleen sopivaa virkattavaa. En tosin vielä tiedä, kuinka haastava pupu on, sillä olen saanut aikaiseksi vasta puoli päätä. Jonossa odottaa loput hiiriperheestä (Likalle on kuulemma tehtävä hiiriperhe), pupu porkkanoineen Likalle ja kummitytölle ajattelin väkertää suloisen kilpikonnan synttärilahjaksi.

Mia Bengtsson: Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi (Atena 2010)

Ruotsinkielinen alkuteos: Virka amigurumi - söta små glädjespridare (2009)

Kieli-ilottelua

Suomen kieli on rakas. Suomen kieli on ihana ja ilmaisuvoimainen. Olin enemmän kuin riemuissani, kun löysin lastenkirjan, joka käsittelee kieltä ja kielenkäyttöä ilon kautta. Tittamari Marttisen ja Virpi Pennan Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää on verraton johdatus kielen ihmeellisen iloiseen maailmaan.

Voiko ihmiseen tulla oikosulku?

Millaista kauppaa on vispilänkauppa?

Kumpi on kauheampi, koirakuume vai kultakuume?

Millainen on porraskäytäväfilosofi?

Miksi vauva on nahkavekkari?

Mikä on viidakon laki?

Lauletaanko saippuaoopperaa suihkussa?

Onko sinulla luurankoja kaapissa?

Miten luodaan lunta, lantaa ja taideteoksia?

Voiko kaksiteräisellä miekalla taistella?

Emma ja Kalle ihmettelevät suomen kieltä ja sen käyttöä. He leikkivät sen kanssa ja iloitsevat leikistään. Lasten kannoilla kulkee Kiira Kielipoliisi, joka yrittää muistuttaa sääntöjen tärkeydestä ja toppuutella leikkiä. Käsiteltyä tulevat niin yhdyssanat, sanojen merkitykset kuin sanonnat, vertaukset ja runojen kieli (riimit ja nonsense). Ohessa on myös tietoruutuja lisätiedon antamiseksi.

Kirjassa on taustalla tarinakin, mutta pääosassa on ehdottomasti kieli. Teksti on hauskaa ja kekseliästä. Jokaisesta aihealueesta on paljon esimerkkejä, jotka ovat osuvia ja selventäviä. Samaa toteuttaa myös värikäs kuvitus.

- Millaista pullaa on pakkopulla? Emma kysyi.

- Varmaan pahaa, Kalle arveli. - Se ei maistu hyvältä siksi, kun sitä on pakko syödä!

- Sääli. Pullan pitäisi aina olla hyvää, Emma sanoi.

- Te yritätte poimia rusinat pullasta, Kiira huikkasi väliin.

  

Yhtä asiaa on kuitenkin ihan pakko kritisoida: kirjasta nimittäin saa sen kuvan, että suurin osa säännöistä on turhia, mikä ei kyllä pidä paikkaansa! On totta, että kielenhuolto ja sen opetus vie usein kielileikistä iloa, mutta jos säännöt osaa, niin sitten niitä vasta onkin hauska rikkoa.

(Lasten linnoitus -haasteeseen)

Tittamari Marttinen - Virpi Penna: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää (Kirjapaja 2011)