Runoja ja ratinoita

Palasimme Likan kanssa kaupungin kaduille ja toreille erilaisia paikkoja ja rakennuksia tarkastelemaan. Tällä kertaa teimme sen hauskasti runoillen Jukka Itkosen Kaupunkiretken siivittämänä. Kaupunkiretki vie lukijansa eri paikkoihin kaupungilla ja esittelee myös muutaman muunkin kaupungista löytyvän asian (esim. kuumailmapallon, pulun tai lyhtypylvään). Kaupunkiretki voi kulkea vaikkapa pankista

Arvokkaana

seisoo pankki,

joka lisää rahaa hankki

lainaamalla sitä muille.

Ostit auton

taikka poron,

pankki perii lainakoron.

Toki kaikki meistä saa

pankkiin rahaa tallettaa.

Ja pankki maksaa meille koron.

kirjaston kautta

Poutapilvi ei satele.

Kirjatoukka ei matele.

Jo kirjaston pihalla

hän pyrähtää juoksuun:

- Äkkiä kirjojen tuoksuun!

rautatieasemalle

Kulkukissa loikki

ratapihan poikki.

Kotikissan kaulakello

kilkuttaa.

Ja niin se on tässä

ihmiselämässä;

toiset lähtee

ja toiset heille vilkuttaa.

Jokaisella sivulla on enintään kaksi runoa, yleensä vain yksi. Jokainen runo on saanut oman, aiheeseensa liittyvän kuvituksen, joka on Matti Pikkujämsän käsialaa. Kuvat ovat selkeitä, perusvärein väritettyjä ja jotenkin lapsenomaisia. Niissä on usein hauskoja yksityiskohtia.

Vinkkaan samalla myös toisesta Matti Pikkujämsän kuvittamasta runoteoksesta: Reetta Niemelän kirjoittamasta Makkarapiruetista. Kuvitus on samantyylistä kuin Kaupunkiretkessäkin. Väritys on tällä kertaa sini-punainen.

Makkarapiruetin kannessa sisältöä kuvataan ratinoiksi pienille ja isoille lapsille. Tekstit eivät olekaan perinteisiä runoja vaan pieniä tarinoita, tuokiokuvia, joissa leikitellään kielellä.

Pilkkuvallankumous

Leppäkertut pitivät kokousta jäkäläsalissa. Alas pilkkusorto, täplätyrannia! leppäkertut huusivat yhteen ääneen ja heittelivät mustia pilkkuja ylös kattoon. Se näytti hurjan hienolta varsinkin leppäkerttulasten mielestä. Lapset eivät saaneet heitellä vähiä pilkkujaan, etteivät ne joutuisi hukkaan. Näin on paljon parempi! leppäkertut totesivat. Ne joivat muurahaisten kioskista ostamaansa erinomaista simaa ja kohottelivat maljoja vapaudelle. Koska oli kevät, leppäkertut kiipesivät kokouksen päätteeksi männyn latvaan katselemaan henkeäsalpaavia maisemia. Ne eivät viitsineet lentää, sillä kävely on erinomaista liikuntaa.  

Osallistun runoillen Lasten linnoitus -haasteeseen.

Jukka Itkonen - Matti Pikkujämsä: Kaupunkiretki. Lastenrunoja (Kirjapaja 2011)

Reetta Niemelä - Matti Pikkujämsä: Makkarapiruetti (Otava 2005)

Tatun ja Patun paras kaveri..

.. on Veera! Veera on Outolan veljeksiä vanhempi ja puolta pidempi. Poikien mielestä "jokainen päivä Veeran kanssa on seikkailu ja ihmeitä täynnä". Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Veera-kirjoissa seikkailevat mukana myös Tatu ja Patu. Koska Veera on poikia vanhempi, hän joutuu opastamaan heitä eri asioissa. Se onkin kirjojen punainen lanka.

Meidän lastenkirjahyllyssä on kaksi Veera-kirjaa: Veera lääkärissä ja Veera ja menopelit. Lueskelin molempia kummityttöni (3,5 vee) kanssa. Veerat sopivatkin mielestäni parhaiten juuri kolme-neljävuotiaille. Tekstiä on vähemmän kuin Tatu ja Patu -kirjoissa ja ote on opettavaisempi. Samaa on kuitenkin hersyvä huumori, taitava kielenkäyttö, toimiva tarina ja hauskat kuvat.

Veera lääkärissä kertoo mitä lääkärissä tapahtuu ja on omiaan hälventämään epäselvyyksiä ja pelkoja. Se on humoristinen tarina Veeran lääkärintarkastuskäynnistä, jolle Tatu ja Patu saavat lähteä mukaan. Käynnin aikana tulee muun muassa selväksi, että lääkärit ovat tavallisia ihmisiä. Lapset tutustuvat myös erilaisiin lääkärin laitteisiin ja saavat tietää, miten nuhan voi saada.

 Veera ja menopelit -kirjassa Veera lähtee Tatun ja Patun kanssa pyöräretkelle ottamaan selvää, miten kulkuneuvot ja koneet toimivat. Tutuiksi tulevat niin erilaiset autot, raiteita pitkin kulkevat menopelit, laivat kuin lentokoneetkin. Ohessa käsitellään myös kulkemisen ympäristövaikutuksia:

"Minun mielestäni polkupyörä on kaikkein paras kulkuneuvo", Patu julistaa. Tatu on samaa mieltä: "Se ei pidä meteliä eikä päästele kaasuja!"

Sarjaan kuuluvat myös teokset Veera ja maatalon eläimet sekä Veeran keittiöpuuhat.

Osallistun kirjoilla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Aino Havukainen - Sami Toivonen: Veera lääkärissä (Otava 2008 [1999])

Aino Havukainen - Sami Toivonen: Veera ja menopelit (Otava 2008 [2000])

Elokuvissa: Saapasjalkakissa

Sattuipa tässä taannoin, että äiti pääsi Likan kanssa kahdestaan aikaa viettämään. Lähdimme yhteispäätöksellä leffaan. Likka tosin sai päättää elokuvan ja valitsi katsottavaksemme DreamWorksin Saapasjalkakissan. Kävimme katsomassa suomeksi dubatun 2D-version, koska pidämme molemmat 3D-laseja hankalina, lähes mahdottomina.

Saapasjalkakissan hahmo on tuttu Shrek-elokuvista. Tällä kertaa Kisu seikkailee ilman Shrekiä, sillä elokuvassa kerrotaan Saapasjalkakissan lapsuudesta ja nuoruudesta, ajasta ennen Shrekiä. Elokuvan jälkeen katsojalle on selvinnyt miten ja miksi Saapasjalkakissa sai saappaansa, miksi hän on lainsuojaton, miten Tyyris Tyllerö ja kultamunia muniva hanhi sekä Kitty Pehmotassu liittyvät tarinaan. Juonessa ovat iloisessa sekamelskassa tutut sadut Saapasjalkakissasta Jaakkoon ja pavunvarteen sekä Liisaan Ihmemaassa.

Elokuvan alkuperäisversiossa Saapasjalkakissaa ääninäyttelee Antonio Banderas ja Kittyä Salma Hayek. Kuten jo mainittua, niin me kävimme katsomassa suomeksi dubatun version, jossa Saapasjalkakissalle äänensä on antanut Heikki Sankari, Kittylle Petra Karjalainen ja Tyyris Tyllerölle Antti Luusuaniemi. Kaikki pärjäävät oikein mallikkaasti, vaikka voin kyllä kuvitella, miten alkuperäisversiossa espanjalaisaksentti tuo tarinaan oman, uskottavuutta lisäävän sävynsä. Tapahtumat nimittäin sijoittuvat jonnekin espanjankieliselle alueelle.

Elokuva on todella hienosti tehty, kuten animaatiot nykyään yleensä ovat. Ovat nämä nykyleffat tasoltaan aivan toista kuin silloin oman lapsuuteni kultaisella 80-luvulla. Eivät aina tarinaltaan mutta ulkoasultaan ja ilmaisultaan. Saapasjalkakissa on hauska ja vauhdikas. Siinä on jännittäviä kohtia (7 on aivan passeli ikäraja), mutta ei kuitenkaan liikaa eikä jännittävyys tule pelottavuudesta. Väkivaltaakaan ei oikeastaan ole vaan taisteluita käydään mm. flamencoa tanssien. Shrek-elokuville tyypilliseen tapaan huumoria ei ole unohdettu vaan se on läsnä lähes koko ajan, vaikka tuotaisiin esiin surullisiakin asioita. Huumoria on selvästi kahdenlaista: lapsille ja aikuisille on omat hauskat juttunsa.

Likan mielestä hauskin kohta on, kun kolmen kopla (Saapasjalkakissa, Kitty ja Tyyris) ovat kiivenneet pavunvartta pitkin pilviin. Ohuessa ilmassa kaikki kuulostavat hassuilta ja pilvissä voi hypellä ja pitää hauskaa.

Saapasjalkakissa 2D. Puss in Boots 2D. USA 2011. Ohjaus: Chris Miller. Suomenkielisen version dialogiohjaus: Annamari Metsävainio.

Vuodenaikojen draamaa

Sinikka Nopolan kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Anna Talven outo viivytys - Satu niille, jotka ikävöivät vuodenaikoja inhimillistää vuodenajat ja esittelee ne, mutta kertoo sen lisäksi yhden tarinan siitä, miksi lumisia talvia ei enää ole. Tosin muutama viime talvi on ollut lumimäärältään jopa valtaisa. Kirja lieneekin kirjoitettu jonkin vähälumisen tai lumettoman talven jälkeen.

Koko kaupunki odotti. Pulkat ja kelkat oli asetettu talojen edustalle, luistimet oli terotettu ja sukset vahattu. Kaupungin asukkaat olivat pukeutuneet pörheisiin talvivaatteisiin ja alkaneet syödä tukevia talviruokia. Ikkunoihin oli kiinnitetty lumikiteitä jäljitteleviä paperitähtiä, ja näyteikkunoissa pahvilumiukot tuijottivat kaupunkilaisia.

Kaupunki oli odottanut jo kaksi kuukautta. "Anna Talvi, hyvänen aika!" asukkaat huudahtelivat toisilleen. He puhuivat rauhallisesta ja luotettavasta neidistä, jolla oi ollut tapana vierailla säännöllisesti kaupungissa.  

Kaupungissa odotetaan talvea, jonka neiti Anna Talvi on säännöllisesti tuonut. Talven sisarpuoli Hortensia Syksy alkaa olla jo väsynyt työntekoon ja ärsyyntynyt sisarpuoleensa. Etenkin kun käy ilmi, että Anna Talvi viettää aikaansa pirtelöbaarissa yhdessä keikailevan Kimmo Kesän kanssa. Kesä yrittää viivyttää talven tuloa liehittelemällä Talvea ja yrittämällä saada kesäkissaansa hoitoon. Kaikki muut tuntuvat tietävän, että Kesä on vain huikentelevainen oman edun tavoittelija, jolla on tyttöystävä Kanariansaarilla, jonne hän sitten lentääkin. Kaikkien onneksi Talvi pystyy unohtamaan Kesän erään herra Tuulen ansiosta.

Minun on melko vaikea hahmottaa kenelle, minkä ikäiselle tämä kirja on suunnattu. Likka ei pitänyt tästä alkuunkaan, ja itsellenikin tuotti melkoisia vaikeuksia lukea kuusivuotiaalle ihmissuhdedraamaa, jossa joku joutuu höynäytetyksi, vaikka lopulta onni löytyykin.

On kirjassa paljon hyvääkin. Nopolan tekstin sujuvuuteen ja toimivuuteen voi aina luottaa (vaikka tarina tökkisikin) ja Bondestamin kuvitus on värikäs ja tekstiä tukeva. Pidän myös paljon siitä, että vuodenajoista on tehty ihmisiä, joiden kuvaus osuu hyvin yhteen vuodenajan piirteiden kanssa: Hortensia Syksy tuo esiin totuuden riisumalla puut lehdistä eikä hän pelkää mitään; Anna Talvi on vakava ja vähäeleinen, herkkä ja saavuttamaton; Rouva Kevät on primadonna, joka haluaa säväyttää ja saada ihmiset katsomaan häikäisevää esitystään; Kimmo Kesä taas on pinnallinen, ihailua janoava.

Osallistun kirjalla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Sinikka Nopola - Linda Bondestam: Anna Talven outo viivytys - Satu niille, jotka ikävöivät vuodenaikoja (WSOY 2008)

Jokeri Pokeri Box!

Kävimme tovi sitten koko perheen voimin katsomassa uuden Jokeri Pokeri Box "Vedetään nenästä!" -taikashow'n. Pikku Kakkosestakin tuttu taikuri Simo Aalto on rutinoitunut taikuri ja jopa maailmanmestari alallaan. Tämä kaikki näkyy myös tunninmittaisessa koko perheelle suunnatussa esityksessä. Esityksen punaisena lankana on nenän etsiminen Simon ystävälle herra Pallopäälle erilaisten temppujen avulla. Lavalle pääsevät myös Simon vaimo ja avustaja Kirsti sekä kyyhkysiä, kani ja koira. Mukana ovat myös Elvis ja Maija Poppanen.

Show on todella taitavasti tehty ja toteutettu. Sitä katsomassa viihtyivät sekä lapset että vanhemmat. Keskiössä ovat tietenkin taiat, mutta esityksessä on myös vahva sijansa huumorilla ja ilolla ylipäätään. Tunti kuluikin huomaamatta vatsa kippurassa nauraen, sillä taikurin huumori kolahtaa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Simo ottaa hyvin kontaktia yleisöönsä eikä jätä lasten huutoja huomiotta. Lavalle pääsi yksi lapsi avustajaksikin. Meidän näkemässämme esityksessä kävi niin, että Simo valitsi kaverikseen erittäin sanavalmiin tytön, joka heitti todella hauskoja kommentteja jättäen taikurinkin miltei kakkoseksi. Esityksen jälkeen Simo jakoi kortteja, ja halukkaat saivat ottaa valokuvia hänen kanssaan.

Jos "Vedetään nenästä!" -kiertue sattuu tulemaan omalle paikkakunnalle tai edes lähipaikkakunnalle, niin kannattaa mennä katsomaan!

Viikon odotetuin päivä: Aku Ankka -päivä!

Keskiviikkona meillä kilpaillaan. Siitä kuka ehtii ensimmäisenä napata Aku Ankan oman nenänsä alle. Äiti ja Isä ovat lukeneet Akkaria molemmat pienestä pitäen, ja sama näyttää pätevän myös Likkaan. Vaikka hän ei osaa vielä lukea, "lukee" hän silti jokaisen uuden lehden ja monta kertaa viikossa myös jo kansiossa olevia vanhoja Akuja. Sarjakuvissa on se hyvä puoli, että niihin voi uppoutua, vaikkei tekstiä osaisikaan lukea. Kuvista, hahmojen ilmeistä, eleistä saa aika paljon irti. Usein Likka onkin suht selvillä siitä, mitä sarjakuvassa tapahtuu. 

Melko moni suomalainen sanoo oppineensa Aku Ankan avulla lukemaan. Saa nähdä miten meidän Likan käy. Kaikki kirjaimet, sekä pienet että isot, hän osaa. Niiden yhdistäminen vain olisi enää ymmärrettävä. Eipä silti, että sillä mikään kiire olisi. Aku Ankka muuten on hyvä lehti lukea siinäkin mielessä, että teksti on aivan loistavaa sanaleikkeineen kaikkineen.

Taidekasvatusta

Muusa ja Maestro tutustuvat Katri Kirkkopellon kuvakirjassa Muusan ja Maestron taideseikkailu taidemuseon kokoelmiin. Samalla tulevat tutuiksi erilaiset taiteen muodot. Lapsilukijalle selviää, mikä on realistisen ja abstraktin taiteen ero (tosin termit eivät kyllä jää kuusivuotiaan päähän), että videotaideteoksiakin on ja mitä erilaisia materiaaleja voi käyttää veistosten tekemiseen.

Muusa ja Maestro päätyvät museon taidepajaan, jossa saa työskennellä vapaasti kaikkia materiaaleja käyttäen. Päähenkilöiden tekemisen kautta lukijalle tulevat tutuiksi muun muassa erilaiset piirustustekniikat ja värien sekoittaminen.

Kirja on todella onnistunut johdatus lapselle taiteen maailmaan. Teksti on selkeää ja kuvat havainnollistavat hyvin. Parasta on, että taidemuseota ei kuvata pölyiseksi, luutuneeksi ja tylsäksi paikaksi vaan oikeasti mielenkiintoiseksi. Lisäksi ajatus siitä, että taidetta voi tehdä jokainen itsekin on hieno ja innostava. Kirjan lopussa on taidesanasto selityksineen. Siitä on apua niin kirjaa lapselle lukevalle aikuiselle (jee, kaikkeen ei tarvitse itse keksiä selitystä!) kuin jo lukevalle lapsellekin. Voisin kuvitella, että ainakin esiopetuksen kuvistunneilla kirjasta ja sanastosta saattaisi olla iloa.

Muusa ja Maestro seikkailevat myös teatterissa Muusan ja Maestron teatteriseikkailu -kirjassa, joka sekin on meille tuttu. Sen idea on sama kuin taideseikkailussa: ensin katsotaan teatteriesitys ja sitten tehdään itse. Nämä kirjat pitäisi saada omaan hyllyyn!

Osallistun kirjalla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Katri Kirkkopelto: Muusan ja Maestron taideseikkailu (WSOY 2008)