12. elokuuta 2012

Kirjaostoksia ja vähän muuta


Kesä on sujahtanut ohi yhdessä vilauksessa, lähes huomaamatta. Likka on viilettänyt ulkona ja lukeminen on iltasatuja lukuun ottamatta jäänyt vähemmälle. Mutta emme me mitään ihmeellistä silti ole tehneet. Viivähdimme muutaman viikon ulkomailla, mutta kotimaassa matkailu on sitten ollutkin hyvin vähäistä. Kävimme me Linnanmäellä, kuten meillä on joka kesä tapana. Likka sai jo isojen rannekkeen ja huimapäänä uskaltautui mm. Vuoristorataan! En minä olisi 6-vuotiaana rohjennut..

Nyt kun ilmat ovat jo viilenneet - vaikken kyllä usko vielä, että kesä on ohi! - olemme alkaneet taas lueskellakin vähän enemmän. Ja mikäs on lukiessa, kun jo ennestäänkin pursuileva kirjahylly on saanut taas lisätäytettä. Kirjastossamme oli taannoin kirjakirppis, jossa myytiin iso kasa kirjoja hintaan 1€/kpl. Sieltä Likka ihan itse valitsi:


J. Woodman & P. Storey: Hupakko Anna Ankka (tavuviivakirja)
Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi
Guido van Genechten: Nanookin salaisuus
Nele Moost & Annet Rudolph: Kaikki minun! eli 10 temppua, joilla saa kaiken itselleen

Kirjat ovat vähän elämää nähneitä, mutta lukukelpoisia. Minäkin valitsin oman pinoni, mutta siitä ehkä lisää jossakin vaiheessa toisaalla.

Lisää käytettyjä kirjoja hankin erään kirppiksen/vaihtoringin kautta. Nämäkin maksoivat euron kappale:



Katri Kirkkopelto: Nimetön 
Luboslav Palo: Iloista joulua! 
Laukkanen & Löhönen: Vänkylöitä 

Olisin itse asiassa halunnut vain tuon Kirkkopellon kirjan, mutta nämä myytiin pakettina. Ei siinä mitään. Ainakin tuo Vänkylöitä osoittautui todella hauskaksi ja oivaltavaksi runokirjaksi. Olemme muutenkin jo lukeneet Risto Räppääjää lukuun ottamatta kaikki kertaalleen läpi. Eiköhän niistä jossain vaiheessa tule tännekin juttua. Kunhan saan taas tämän blogihomman - ja arjen - mukavasti pyörimään. Syksy tuo uutta sen verran, että Likka aloittaa ensi viikolla eskarin. Huimaa!


2 kommenttia:

  1. Hauska, tuhlailin tänään Kirjapörssissä ja suunnittelin tekeväni samantyylisen postauksen ehtiessäni :). Meidänkin lasten hyllystä löytyy Nimetön ja Iloista Joulua!, hyviä kirjoja molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oi, mäkin haluaisin johonkin kirjakauppaan taas tuhlailemaan. Nämähän siis olivat niin halpoja ja käytettyjäkin, ettei niitä oikein lasketa ;) Alkoi kiinnostaa, mitä löysit Kirjapörssistä! Postausta odotellen siis.

      Poista