Pääsen vihdoin korkkaamaan Lukudiplomi-haasteen täällä Leppislampunkin puolella! Olemme itse asiassa lukeneet jo kaksi diplomilistallamme olevaa kirjaa, mutta olkoon tämä postaus pyhitetty niistä toiselle, Sari Airolan Mia Tiu ja sata sanaa -kuvakirjalle.
Mia Tiu on pieni, Kowloonissa asuva kiinalaistyttö. Mian pää on täynnä tarinoita, mutta hän ei puhu, mistä hänen äitinsä on hyvin huolissaan. Innostaakseen tytärtään puhumaan äiti hankkii Mialle lintutorilta lemmikkilinnun, joka saa nimekseen Vai Ti. Linnusta onkin paljon iloa, kunnes eräänä päivänä se sairastuu ja sen kunto huononee pikkuhiljaa.
Mian on pakko viedä Vai Ti hoitoon, Hoi Van klinikalle. Ongelmana vain on se, että Mian pitäisi selviytyä sinne yksin, ilman apua ja nopeasti. Miten pieni, puhumaton tyttö onnistuu löytämään klinikan ajoissa, kun matkan varrella pitäisi matkustaa niin metrolla kuin raitiovaunulla ja onnistua vielä ylittämään maailman suurin tie?
Päiviä kului paljon, melkein sata, luulen. Vai Ti alkoi menettää höyheniään, yksi kerrallaan ne leijailivat sen kodista meidän lattialle. Niiden hehkuvan punainen väri haalistui. (En oikein pidä vaaleanpunaisesta!) Vai Tin puheetkin lyhenivät, niistä tuli pelkkiä huomenia ja hyviäöitä. Huolestuin todella.
Mian on pakko viedä Vai Ti hoitoon, Hoi Van klinikalle. Ongelmana vain on se, että Mian pitäisi selviytyä sinne yksin, ilman apua ja nopeasti. Miten pieni, puhumaton tyttö onnistuu löytämään klinikan ajoissa, kun matkan varrella pitäisi matkustaa niin metrolla kuin raitiovaunulla ja onnistua vielä ylittämään maailman suurin tie?
Meidän perheessämme kirja sai hieman ristiriitaisen vastaanoton. Minä ihastuin siihen varauksetta. Airolan aasialaisvaikutteinen kuvitus on yksinkertaisesti aivan upea. Pidin myös tarinasta, joka etenee vaivatta ja kertoo tärkeistä asioista, kuten ystävyydestä ja pienen tytön rohkeudesta. Kirja tutustuttaa sivumennen myös kiinalaiseen kulttuuriin. Niin ja henkilöiden nimet ovat oivaltavia! Kaikesta kirjan hienoudesta innostuneena olinkin harmissani, ettei Likka oikein lämmennyt sille. Häntä suretti Vai Tin sairaus ja Mian yksinäisyys. Hän ei myöskään pitänyt kirjan kuvituksesta. Hänen mielestään se oli outo (Likan omin sanoin). Olisivatko syynä sitten nuo aasialaisvaikutteet? Tarina taisi kuitenkin - loppujen lopuksi - häneen upota, sillä olemme lukeneet kirjan jo pariin otteeseen.
Sari Airola: Mia Tiu ja sata sanaa (WSOY 2006)
Tämän kuvitustahan ihasteltiin jo Pihin naisen blogissa, mutta ymmärrän kyllä että se voi myös olla väärällä tavalla outoa...
VastaaPoistaMutta yhä kuulostaa hyvältä kirjalta.
Huikean hieno kirja tämä onkin!
PoistaSe että Likan mielestä kuvitus on outoa, voi johtua yksinkertaisesti myös siitä, että se on erilaista kuin mihin on totuttu - niin väritykseltään kuin tekniikaltaankin. Likka itse asiassa sanoikin, että kuvitus on outoa, koska "viivat eivät ole suoria". :)