Ystävän vuoksi

Pääsen vihdoin korkkaamaan Lukudiplomi-haasteen täällä Leppislampunkin puolella! Olemme itse asiassa lukeneet jo kaksi diplomilistallamme olevaa kirjaa, mutta olkoon tämä postaus pyhitetty niistä toiselle, Sari Airolan Mia Tiu ja sata sanaa -kuvakirjalle.

Mia Tiu on pieni, Kowloonissa asuva kiinalaistyttö. Mian pää on täynnä tarinoita, mutta hän ei puhu, mistä hänen äitinsä on hyvin huolissaan. Innostaakseen tytärtään puhumaan äiti hankkii Mialle lintutorilta lemmikkilinnun, joka saa nimekseen Vai Ti. Linnusta onkin paljon iloa, kunnes eräänä päivänä se sairastuu ja sen kunto huononee pikkuhiljaa. 

Päiviä kului paljon, melkein sata, luulen. Vai Ti alkoi menettää höyheniään, yksi kerrallaan ne leijailivat sen kodista meidän lattialle. Niiden hehkuvan punainen väri haalistui. (En oikein pidä vaaleanpunaisesta!) Vai Tin puheetkin lyhenivät, niistä tuli pelkkiä huomenia ja hyviäöitä. Huolestuin todella.

Mian on pakko viedä Vai Ti hoitoon, Hoi Van klinikalle. Ongelmana vain on se, että Mian pitäisi selviytyä sinne yksin, ilman apua ja nopeasti. Miten pieni, puhumaton tyttö onnistuu löytämään klinikan ajoissa, kun matkan varrella pitäisi matkustaa niin metrolla kuin raitiovaunulla ja onnistua vielä ylittämään maailman suurin tie?

Meidän perheessämme kirja sai hieman ristiriitaisen vastaanoton. Minä ihastuin siihen varauksetta. Airolan aasialaisvaikutteinen kuvitus on yksinkertaisesti aivan upea. Pidin myös tarinasta, joka etenee vaivatta ja kertoo tärkeistä asioista, kuten ystävyydestä ja pienen tytön rohkeudesta. Kirja tutustuttaa sivumennen myös kiinalaiseen kulttuuriin. Niin ja henkilöiden nimet ovat oivaltavia! Kaikesta kirjan hienoudesta innostuneena olinkin harmissani, ettei Likka oikein lämmennyt sille. Häntä suretti Vai Tin sairaus ja Mian yksinäisyys. Hän ei myöskään pitänyt kirjan kuvituksesta. Hänen mielestään se oli outo (Likan omin sanoin). Olisivatko syynä sitten nuo aasialaisvaikutteet? Tarina taisi kuitenkin - loppujen lopuksi - häneen upota, sillä olemme lukeneet kirjan jo pariin otteeseen.

Sari Airola: Mia Tiu ja sata sanaa (WSOY 2006)

Jättipäärynä vie seikkailuun

Ystävykset Miksu ja Sebastian istuskelevat rannalla, toinen onkien ja toinen lukien. Yhtäkkiä Miksun onkeen tarttuu saalis, joka onkin pullo, jonka sisällä on kirje - pullopostia siis. Kaikkein kummallisinta on, että kirje on osoitettu heille, Miksulle ja Sebastianille.

Kirjeen on lähettänyt kaupungin, Poutarannan, kadonnut pormestari JV. Kirjeen mukana pullossa on siemen, jonka JV kehottaa kylvämään. Yön aikana siemenestä kasvaa jättipäärynä, joka erinäisten tapahtumien kautta molskahtaa mereen kyydissään Miksu, Sebastian ja professori Glukoosi. Päärynällä purjehtiessaan kolmikko kohtaa niin merihirviön, merirosvoja kuin yönmustan meren. Miten he selviävät merellä ja löytävätkö he JV:n ja tämän olinpaikan, salaperäisen saaren, joita päättävät lähteä etsimään, kun jo kerran valmiiksi merellä ovat?

- Kuulkaahan tätä, professori Glukoosi sanoi. - Minä olen sitä mieltä, että kun kerran meitä ammutaan ja varapormestari Oksa haluaa karkottaa teidät kaupungista, ei ole mitään syytä palata takaisin. - Ei olekaan, sanoi Sebastian. - Yritetään sen sijaan löytää Salaperäinen saari ja JV! - Niin! sanoivat Glukoosi ja Miksu kuorossa. - Tehdään niin! Muutetaan päärynä laivaksi.

Jakob Martin Stridin Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi on perusvireeltään mukava ja hyväntuulinen kertomus. Se on kuitenkin rakennettu niin, että aina uuden luvun alkaessa jännitys tiivistyy. Kirja lieneekin parhaimmillaan viisivuotiaille ja sitä vanhemmille. Meidän eskarilaisemme ainakin nautti täysin siemauksin seikkailukertomuksesta riemastuttavine henkilöineen ja kuvineen. Mieleenjäänein henkilö oli Likan mielestä alati kiukkuinen, pää punaisena huutava varapormestari Oksa. Kirjassa oli hänen mielestään myös eräs hieman pelottava kohta, nimittäin yönmusta meri, jonka liepeillä erilaiset kamaluudet, outoudet liikuskelevat. Mutta pahinta kaikesta ovat pimeydessä leijailevat hukkuneiden merimiesten sielut.

Strid on meille tuttu lastenkirjailija aikaisemman teoksensa, Pikku-Makon myötä. Pikku-Makko on aivan huikea kirja! Eräs perheemme ehdottomista lemppareista. Tarinassa taivaalta tipahtaa erääseen sammakkoperheeseen pieni vesseli, joka saa nimekseen Pikku-Makko. Se on kuitenkin aivan mahdoton:

Kotona äiti parkui ja isä pauhasi. -HIRVEÄÄ! Mikä sinua riivaa? Ei enää konnuuksia, muuten meiltä menee hermot!- Niin minultakin, mutisi Pikku-Makko.- Kaikki vain urputtavat. Yhtä hyvin voin lähteä läpsimään...

Ja niin se sitten lähteekin. 

Juna vie Pikku-Makon kauas lumisille vuorille, jossa se kohtaa erakon, joka yrittää auttaa sitä löytämään sisäisen rauhan. Siinähän ei hyvin käy vaan tihutyöt jatkuvat. Kaikki kääntyy kuitenkin loppujen lopuksi parhain päin. 

Lukijaa - ja ehdottomasti myös kuulijaa - naurattavat Pikku-Makon uskomattomat tempaukset, mutta myös Stridin tapa kertoa niistä. Teksti on elävää, samoin kuin yksinkertainen mutta hauska kuvitus.

Jakob Martin Strid: Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi (Otava 2012)

Tanskankielinen alkuteos: Den utrolige historie om den kaempestore Paere (2012)

Suomentanut Päivi Kivelä

Jakob Martin Strid: Pikku-Makko (WSOY 2006)

Tanskankielinen alkuteos: Lille Fro (2005)

Suomentanut Arja Kantele

Hyvää satupäivää!

Satupäivän kunniaksi esittelen joitakin meidän lastenkirjahyllymme satukirjoja, nimenomaan niitä perinteisiä satukokoelmia.

Vanhin Likan satukirjoista on Disneyn Satuaarre, joka on luettu repaleiseksi. Nämä Disneyn sadut Pienestä merenneidosta Bambiin ja moneen muuhun ovat olleet Likan suosikkeja pitkään, mutta nyt on vaihe, jolloin nämä eivät niin kiinnosta. Kirja kokoaa kansiensa väliin Disneyn suosituimmat sadut vanhimmista uudempiin, mutta ei tee sitä kovin laadukkaasti. Sadut on mitä luultavimmin kirjoitettu elokuvien pohjalta rankasti lyhentäen. Kieli on kökköä ja usein juonikin ontuu lyhentämisen takia. Silti kirja on Likalle rakas. No, äiti on kyllä lukiessaan korjannut kieltä..

"Tule peremmälle, lapsukainen", Ursula houkutteli. "Sinun täytyy muuttua ihmiseksi, jotta prinssi voi rakastua sinuun. Pystyn muuttamaan sinut ihmiseksi kolmen päivän ajaksi. Jos prinssi suutelee sinua ennen kolmannen päivän auringonlaskua, jäät ihmiseksi. Ellei hän suutele sinua, muutut takaisin merenneidoksi ja kuulut ikuisesti minulle. Maksuksi avustani haluan kauniin äänesi." (Disneyn sadusta Pieni merenneito, joka on Likan ehdoton suosikki)

Paremmin on onnistuttu Disneyn prinsessatarinoiden uudemmissa kokoelmissa Jalokivien säihkettä ja Hurmaavat hevosystävät. Näissä tarinoissa seikkailevat elokuvista tutut prinsessat samaan aihepiiriin (korut, hevoset) liittyvissä saduissa. Kuten sanottua, nämä sadut toimivat melko hyvin. Kieli on suht sujuvaa, samoin kuin itse tarinat.

Likan suosikki on hänen omien sanojensa mukaan kokoelma Seikkailu sadun maailmaan, joka sisältää kaikki tunnetuimmat sadut Tähkäpäästä Tittelintuureen ja Keisarin uusiin vaatteisiin. Minusta tässäkin satukirjassa teksti on välillä hieman töksähtelevää, mutta on tämä huomattavasti tasokkaampi kuin ensimmäisenä mainittu Disneyn kirja. Tämän kirjan myötä Likalle on opetettu se, että saduista on olemassa erilaisia versioita, sillä nämä eroavat sekä Disneyn että Grimmin saduista. Meillä on myös Richard Scarryn Iloiset eläinsadut, jossa on kaikille tuttuja satuja Scarryn tuttujen eläinhahmojen kera. Likka pitää tästäkin, koska sadut ovat todella lyhyitä, niin niitä voi sitten lukea tosi monta peräkkäin.

Satuparaati - seikkailuja lukuhetkiin esittelee mukavasti erilaisia satuja. Mukana on niin tunnettuja kuin tuntemattomampiakin satuja, niin koti- kuin ulkomaisia, taide- ja kansansatuja. Kokoelmassa on melko kattava valikoima länsimaisia satuja - ja saattaapa mukana olla jokunen hieman vieraammastakin kulttuurista.

Sitten vielä muutama kotimainen satukokoelma. Ulkoasiainministeriön julkaiseman Vuosituhannen sadut (Mitä jos... maailmasta saisi paremman?) -kirjan sadut pohjautuvat YK:n vuosituhattavoitteisiin (esim. poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä, vähentää lapsikuolleisuutta, tukea ympäristön kestävää kehitystä). Tomi Kontion, Tittamari Marttisen, Eppu Nuotion ja Timo Parvelan saduissa seikkailevat erilaiset eläimet Julia Vuoren ihanina piirroksina. Kertomusten pohjana olevat ongelmat ovat käsittämättömän suuria, mutta kaikkeen löydetään ratkaisu, kunhan tehdään yhdessä. Sadut voisivat olla aiheidensa takia saarnaavia, mutta ne onnistuvat kuitenkin välttämään sen.

Eräs minun suosikeistani on Kaarina Helakisan saduista koottu, Kristiina Louhen kuvittama Sinitukkainen tyttö ja muita satuja. Helakisan sadut ovat aivan ihania, herkkiä ja tunnelmaltaan rauhallisia. Tänään, satupäivänä luimme tästä kirjasta Rubiinisydän-nimisen sadun, jossa pieni tyttö opettaa, että yhdessä olemme vahvoja - monta pientä voi yhdessä voittaa ison ja vaarallisen Louhikäärmeen.

Viimeisenä haluan vielä mainita ikisuosikkimme Kirsi Kunnaksen. Hänen satujaan voi lukea vaikkapa Tapahtui Tiitiäisen maassa -kokoelmasta, jossa satuja on lorujen ja runojen lisäksi. 

Oli kerran pieni poika, jonka nimi oli Petteri. Petteri asui huoneessa, jossa oli neljä nurkkaa, ja eräänä aamuna jokaisessa nurkassa oli kirahvi. (Kunnaksen sadusta Petterin kirahvit)

Monta upeata satukokoelmaa (mm. Astrid Lindgreniä, Sakari Topeliusta) jäi tämän postauksen ulkopuolelle. Ehkä kerron niistä sitten ensi vuonna.

Hyvää satupäivää!

Tekstissä mainitut satukirjat:

Disneyn Satuaarre (Egmont/Kirjalito 2006)

Alkuteos: Read to me, Grandma 

Suomentanut Anne Ali-Raatikainen

Disney prinsessat: Jalokivien säihkettä (Sanoma Magazines 2010)

Alkuteokset: Disney, kirjoittanut Lara Bergen: Ariel and the Aquamarine Jewel; Aurora and the Diamond Crown; Cinderella and the Sapphire Ring; Jasmine and the Star of Persia (2009)

Suomentanut Satu Leveelahti 

Disney prinsessat: Hurmaavat hevosystävät (Sanoma Magazines 2009)

Alkuteos: Disney princess: Royal Champions (2008)

Suomentanut Satu Leveelahti

Seikkailu sadun maailmaan (Egmont/Kirjalito 2006)

Alkuteos: Classic Fairy-tale Collection (2005)

Suomentanut Terhi Kemppinen 

Richard Scarry: Iloiset eläinsadut (Tammi 2007)

Alkuteos: Richard Scarry's Animal Nurseru Tales (1975)

Suomentanut Ritva Toivola

Satuparaati - seikkailuja lukuhetkiin (WSOY 2009)

Tomi Kontio - Tittamari Marttinen - Eppu Nuotio - Timo Parvela - Julia Vuori: Vuosituhannen sadut (Ulkoasiainministeriö 2007)

Kaarina Helakisa - Kristiina Louhi - Riikka Käkelä-Rantalainen (toim.): Sinitukkainen tyttö ja muita satuja (Otava 2006 [2005])

Kirsi Kunnas - Christel Rönns: Tapahtui Tiitiäisen maassa (WSOY 2004)

 

Lukudiplomi

Osallistun Tarinoiden taikaa -blogissani Hyönteisdokumentti-blogin Lukudiplomi-haasteeseen. Tuli mieleen, että voisin yrittää lukea Likalle Tapiiri-tarjottimen kirjoista sopivan kattauksen. Jos vaikka Likka innostuisi tekemään muutamasta kirjasta tehtävänkin. Saas nähdä!

Näistä me valitsemme luettavamme (pitää olla vähän valinnanvaraa):


Lelulaatikko
Salla Savolainen: Kirpputorikoira Napo
Maurice Sendak: Hassut hurjat hirviöt
Sanna Tahvanainen: Silva ja teeastiasto joka otti jalat alleen

Veijarit
Riitta Jalonen: Revontulilumi
Mila Teräs: Telma ja salaisuuksien saari

Naurupulveri
Kim Fupz Aakeson: Tyttö joka muisti kaiken
Markus Majaluoma: Sirkus saapuu kirjastoon
Sari Peltoniemi: Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen

Karvakorvat
Roald Dahl: Suunnattoman suuri krokotiili
Hannu Hirvonen: Rakastunut krokotiili
Katri Kirkkopelto: Pikku Pesu ja iso ikävä
Alexander McCall Smith: Akimbo ja norsut
Reetta Niemelä: Tikkumäen talli

Kiipeilyteline
Sari Peltoniemi: Kukka Kaalinen koulutiellä
Leena Virtanen: Sandra ja kaverikiemurat
Leena Virtanen: Xing ja sukulaiset

Satusoppa
Elsa Beskow: Tonttulan lapset
Emilia Lehtinen: Kulta, voisitko syöstä tulta?
Emilia Lehtinen: Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille
Mari Mörö: Pyryhattu ja Viimapää

Kaukoputki
Sari Airola: Mia Tiu ja sata sanaa
Jukka Laajarinne: Elina vieraalla maalla

Dibitassut

Olen aina vastahankainen, kun kirja on tehty tv-sarjan tai elokuvan pohjalta. Yleensä (karkea yleistys!) kirjat on kyhätty kasaan mahdollisimman nopeasti kielestä välittämättä. Niinpä en varsinaisesti hyppinyt riemusta, kun Likka halusi Dibitassut-kirjan. Kirjan kannessa on merkintä "Tuttu tv:stä" ja kuvitus näyttää pikselimössöltä. Ei kiitos! Vilkaisin kantta vielä uudelleen ja bongasin kirjailijan nimen: Tuija Lehtinen. Seurasi aiemman mielipiteen uudelleen arviointia: Oho, eihän tämä nyt ihan surkea tekele taidakaan olla. Nyt meillä sitten on Dibitassut ja kaktusplaneetan kissakuningatar. 

Kirja kertoo Dibitassu-planeetalla asuvista koirista, mutta ennen kaikkea kahdesta suloisesta pentukoirasta, Vikistä ja Emmistä. Planeetalle saapuu valtiovierailulle Kaktusplaneetan kuningatar, joka tuo mukanaan lahjan. Se, kaktuspatsas, sijoitetaan museoon. Pian siellä alkaa tapahtua kummia, ja Viki ja Emmi pelkäävät, että dibitassujen suurin aarre on vaarassa. Heidän on siis tartuttava toimeen ja saatava selville, mitä oikein tapahtuu.

Dibitassut on itse asiassa melko mielenkiintoinen formaatti. Tv-sarja on animoitu Kiinassa, mutta sillä on suomalaiset juuret. Erään perheen lapset piirtelivät suloisia koiria lomamatkallaan. Perheen isä näki piirroksissa potentiaalia ja päätti etsiä animoijan, joka saattaisi piirrokset tv-ruudulle. Keskeistä Dibitassujen tuotannossa on se, että lapset pääsevät vaikuttamaan sarjan sisältöön: ympäri maailmaa järjestetään luovuuspajoja, joissa lapset yhdessä suunnittelevat Dibitassut-tarinoita. Tarinoiden siis pitäisi olla juuri sellaisia, joista lapset tykkäävät.

Ja niin taitaa myös olla. Meidän Likka on ainakin viehtynyt Dibitassujen maailmasta: kirjan lisäksi ahkerassa kulutuksessa on ollut sarjaan kuuluva dvd. Eipä silti, tarina (ainakin tässä kirjassa) on hyvä ja toimiva. Se on jännittävä eikä mielestäni aliarvioi lasta ja hänen kykyään käsitellä asioita. Ilmeisesti lapset lapsille -ajatus kantaa pitkälle. Aikuisen näkökulmasta kirjan juoni on hieman kliseinen, mutta tarinaa lukee ihan mielikseen, mistä saa kiittää sujuvaa juonen kuljettelua ja hyvää kielenkäyttöä. Kuvia on melko vähän ja tekstiä suhteellisen paljon, joten kirja ei ole kerralla luettava eikä se sovi aivan pienimmille. Eskarilaiselle se on juuri passeli, sillä hämykit ja muut oudot hiiviskelijät eivät enää hetkauta, mutta pienempiä saattaa kyllä hieman pelottaa.

Tuija Lehtinen - Futurecode Oy: Dibitassut ja kaktusplaneetan kissakuningatar (Tammi 2012)

                           

Ps. Dibitassujen nettisivuilta voi lukea muuten Tuija Lehtisen mietteitä kirjoittamisesta ja Dibitassuista.

Eskarijännitystä ilmassa

Sara on lähdössä eskariin, mutta voi hirvitys! Api-Nallella on kuumetta - ainakin sata astetta. Ei kuitenkaan auta kuin jättää Api-Nalle kotiin ja lähteä eskariin ilman pehmokaveria. Eskaripäivän lomassa Sara kertoo muille juttuja siitä, mitä Api-Nalle kotona touhuaa.

- Api-Nalle ei voinut tulla tänään eskariin, Sara kertoo Matildalle. - Sillä on kuumetta.- Takit ja reput omaan lokeroon, Emmi sanoo. Hän on Saran esikouluopettaja.- Miten paljon kuumetta? Matilda kysyy Saralta.- Noin sata astetta. Se ei ole paljon pehmolle. Api-Nalle seisoo koko päivän päällään. Kuume laskee paremmin.

Hannu Hirvosen kirjoittama ja Mika Kolehmaisen kuvittama tämän syksyn uutuuskirja Sadan asteen eskarikuume kertoo jännittämisestä, suhtautumisesta uusiin asioihin. Se on myös omiaan hälventämään mystisyyttä esikoulun ympäriltä. Siellähän on melkein samanlaista kuin päiväkodissa! Paitsi että harjoitellaan kirjaimia ja numeroita ja opetellaan syömään veitsellä ja haarukalla. Saraa vähän harmittaa, kun hän ei vielä osaa kaikkia kirjaimia ja paras kaveri Matilda osaa jo lukea. Siksi se eskariin meno taitaa Saraa jännittää.

- Onko sinulla vielä eskarikuumetta? Sara kysyy Api-Nallelta. - Huomenna saat tulla mukaan. Kyllä sinäkin opit vielä lukemaan ja kuorimaan perunat. Eihän presidentti voi kuoria koko Suomen perunoita. Matildan siili odottaa sinua, ja jos hyvin käy, niin Riina saa lainata enonsa punaista jaguaaria. 

Olin varannut kirjan kirjastosta, sillä olisin halunnut lukea kirjan Likan kanssa ennen eskariuran alkua. Se ei kuitenkaan ehtinyt saapua kuin vasta eskarin jo alettua. Kivaa oli kirjan parissa silti. Meillä se ei varsinaisesti toiminut eskarimaailman esittelynä, sillä Likan eskari on koulussa ja jo sen takia koko homma on enemmän kouluun päin kallellaan. Likka huomasi oma-aloitteisesti paljon eroavaisuuksia oman eskarin ja kirjan eskarin välillä, mikä toisaalta korostaa erilaisuutta: Joka paikassa ei asioita tehdä samalla tavalla. 

Kirja on hauska. Hauskuus syntyy (hyvällä tavalla) älyttömyydestä, siitä mitä kaikkea lapsen mielikuvitus oikein keksii. Teksti on pääosin toimivaa, mutta muutamassa kohdassa hieman töksähtelevää, ehkä hieman liian selittelevää. Kolehmaisen kuvitus tukee tekstiä ja kuvista on mahdollista löytää hauskoja juttuja. Esimerkiksi laivanlastausta leikittäessä taustalla, ikkunassa, näkyy laiva, joka on lastattu A-asioilla.

Emmi-opettaja näyttää seinältä aasin kuvaa. - Mahtaakohan kukaan tietää mikä A-eläin tässä on?- Ihaa! Elias huudahtaa.

Hannu Hirvonen - Mika Kolehmainen: Sadan asteen eskarikuume (Karisto 2012)

Elämää rautakaudella

Viime kirjastokeikalla lastenhyllystä lähti mukaan äidin mielestä mielenkiintoisen näköinen kirja: Aira Savisaaren kirjoittama ja Janne Harjun kuvittama Possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Kertomus siitä kuinka karhu Ilmari takoi veden hopeasta onnen: kilkutteli ja kalkutteli, kolme päivää kolisteli. Minua kiinnostivat kirjassa eritoten sen selvästi kalevalaiset juuret, mutta löytyi sieltä paljon muutakin.

Olipa vihreä metsä, jonka halki kiemurteli joki. Yhdessä joen kiemurassa kolisi ja solisi vaahtopäinen koski. Aivan kosken rannalla kasvoi kolmilatvainen koivu. Koivun alla oli talo. Siinä asuivat possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Possu Annikki oli talon emäntä, karhu Ilmari oli talon seppä ja ilves Ilomieli lauloi talon laulut.

Kirjan kertomus sijoittuu rautakaudelle, josta saakin paljon tietoa. Sitä on mukana itse tarinassa, mutta sen lisäksi kirjan lopussa on tiivistetyssä muodossa tietoa mm. vuoden kierrosta, siitä millä elettiin ja huvituksista. Tämä osio osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi, ja Likka suorastaan imi tietoa. Itseäni kiinnosti enemmän kirjan kieli ja tarina. 

Rautakaudella elämä on kovaa ja (meidän mittapuulla) köyhää, mikä saa possu Annikin, ilves Ilomielen ja karhu Ilmarin pohtimaan "mikä on suurin onni auringon, tähtien ja kolmilatvaisen koivun alla". Possu Annikin mukaan vastaus kaikkeen on hopea, sillä sen avulla pöydässä olisi muutakin kuin leipää ja piimää. Karhu Ilmari pitää onnen mielessään ja löytäessään hopeaa takoo sen peitoksi:

Karhu Ilmari nosti pihdeillä vedenhopean ahjosta. Se laski hopean alasimelle ja aloitti takomisen. Yhden päivän karhu takoi hopeapeiton alapuolta, toisen päivän peiton päällyspuolta ja kolmantena päivänä se takoi peittoon koristeet. Ilves Ilomieli polki palkeita ja lauloi. Ilves lauloi suuria lauluja. Niin mahtavia, että pajan seinät tärisivät sanojen painosta. Ilomielen laulu juoksi hopeapeiton lankojen väliin ja jäi sinne. Niin peiton langoista tuli lujat.

Mutta tuoko hopeinen peitto lopulta onnen? Ainakin sitä kovasti koetellaan, sillä ei tarina suinkaan peiton taontaan pääty. Siihen liittyy paljon muutakin, kuten eräs viikinkien kieltä puhuva kauppias Sinihammas ja hurja takaa-ajo.

Kertomus onnen takomisesta on onnistunut sekoitus historiaa, huumoria ja suomalaista tarinaperinnettä. Kieleen, tarinaan ja hahmoihin upotettujen kalevalaisuuksien lisäksi tarinassa on tunnistettavissa piirteitä perinteisistä kansansaduista. Selkeä ja tarinanmukainen kuvitus antaa tekstille hyvin tilaa ja tukee sitä. Aluksi en kokenut hailakkaa väritystä omakseni, mutta totesinpa sitten, ettei tämän tarvitse olla Kalevalaa ja Gallen-Kallelaa vaan on hienoa, että jokaisella on oma näkemyksensä.

Törmäsin tekijäkaksikkoon tämän kirjan myötä ensimmäisen kerran ja oli ihan pakko tehdä vähän taustatutkimusta. Savisaari on kirjoittanut useita lastenkirjoja, jotka kustantajan esittelyjen perusteella vaikuttavat mielenkiintoisilta. Täytyykin muistaa seuraavalla kirjastokäynnillä.. Harjun töihin on moni varmasti törmännyt. Minäkin, vaikken sitä heti tajunnutkaan.

Aira Savisaari - Janne Harju: Possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Kertomus kuinka karhu Ilmari takoi veden hopeasta onnen: kilkutteli ja kalkutteli, kolme päivää kolisteli (WSOY 2004)