Viime kirjastokeikalla lastenhyllystä lähti mukaan äidin mielestä mielenkiintoisen näköinen kirja: Aira Savisaaren kirjoittama ja Janne Harjun kuvittama Possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Kertomus siitä kuinka karhu Ilmari takoi veden hopeasta onnen: kilkutteli ja kalkutteli, kolme päivää kolisteli. Minua kiinnostivat kirjassa eritoten sen selvästi kalevalaiset juuret, mutta löytyi sieltä paljon muutakin.
Olipa vihreä metsä, jonka halki kiemurteli joki. Yhdessä joen kiemurassa kolisi ja solisi vaahtopäinen koski. Aivan kosken rannalla kasvoi kolmilatvainen koivu. Koivun alla oli talo. Siinä asuivat possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Possu Annikki oli talon emäntä, karhu Ilmari oli talon seppä ja ilves Ilomieli lauloi talon laulut.
Kirjan kertomus sijoittuu rautakaudelle, josta saakin paljon tietoa. Sitä on mukana itse tarinassa, mutta sen lisäksi kirjan lopussa on tiivistetyssä muodossa tietoa mm. vuoden kierrosta, siitä millä elettiin ja huvituksista. Tämä osio osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi, ja Likka suorastaan imi tietoa. Itseäni kiinnosti enemmän kirjan kieli ja tarina.
Rautakaudella elämä on kovaa ja (meidän mittapuulla) köyhää, mikä saa possu Annikin, ilves Ilomielen ja karhu Ilmarin pohtimaan "mikä on suurin onni auringon, tähtien ja kolmilatvaisen koivun alla". Possu Annikin mukaan vastaus kaikkeen on hopea, sillä sen avulla pöydässä olisi muutakin kuin leipää ja piimää. Karhu Ilmari pitää onnen mielessään ja löytäessään hopeaa takoo sen peitoksi:
Karhu Ilmari nosti pihdeillä vedenhopean ahjosta. Se laski hopean alasimelle ja aloitti takomisen. Yhden päivän karhu takoi hopeapeiton alapuolta, toisen päivän peiton päällyspuolta ja kolmantena päivänä se takoi peittoon koristeet. Ilves Ilomieli polki palkeita ja lauloi. Ilves lauloi suuria lauluja. Niin mahtavia, että pajan seinät tärisivät sanojen painosta. Ilomielen laulu juoksi hopeapeiton lankojen väliin ja jäi sinne. Niin peiton langoista tuli lujat.
Mutta tuoko hopeinen peitto lopulta onnen? Ainakin sitä kovasti koetellaan, sillä ei tarina suinkaan peiton taontaan pääty. Siihen liittyy paljon muutakin, kuten eräs viikinkien kieltä puhuva kauppias Sinihammas ja hurja takaa-ajo.
Kertomus onnen takomisesta on onnistunut sekoitus historiaa, huumoria ja suomalaista tarinaperinnettä. Kieleen, tarinaan ja hahmoihin upotettujen kalevalaisuuksien lisäksi tarinassa on tunnistettavissa piirteitä perinteisistä kansansaduista. Selkeä ja tarinanmukainen kuvitus antaa tekstille hyvin tilaa ja tukee sitä. Aluksi en kokenut hailakkaa väritystä omakseni, mutta totesinpa sitten, ettei tämän tarvitse olla Kalevalaa ja Gallen-Kallelaa vaan on hienoa, että jokaisella on oma näkemyksensä.
Törmäsin tekijäkaksikkoon tämän kirjan myötä ensimmäisen kerran ja oli ihan pakko tehdä vähän taustatutkimusta. Savisaari on kirjoittanut useita lastenkirjoja, jotka kustantajan esittelyjen perusteella vaikuttavat mielenkiintoisilta. Täytyykin muistaa seuraavalla kirjastokäynnillä.. Harjun töihin on moni varmasti törmännyt. Minäkin, vaikken sitä heti tajunnutkaan.
Aira Savisaari - Janne Harju: Possu Annikki, ilves Ilomieli ja karhu Ilmari. Kertomus kuinka karhu Ilmari takoi veden hopeasta onnen: kilkutteli ja kalkutteli, kolme päivää kolisteli (WSOY 2004)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti